Miltei vuosi ostosten jälkeen.. Updates!

Noniin täällä taas, talvi on miltei täällä Australiassa taputeltu ja eilen aurinko porotti ja olikin taas kotoisat 30 astetta lämmintä. Tässä aina suomalaista naurattaa että kaikki hevoset seisoo pellossa loimi päällä toki tässä(kin) säässä.

Me on koko talvi treenattu oikeastaan tasasta tahtia. Tehty paljon pitkiä laukkapätkiä, hypätty vähän, käyty säännöllisesti koulutunneilla ja kaikenkaikkiaan molemmat kehitytty paljon. Alby on saanut lihasta ja painoa lisää mikä on hyvä, kun nää vinttikoira look-aliket meinaa välillä olla vähän liiankin kevyitä.

Ens viikonloppuna kisataan meidän toiset kenttäkisat, tällä kertaa Werribeessa todella suuressa heppalokaatiossa, jossa kisaillaan mm. Melbourne 3 day event ja vaikka mitä muita isoja kisoja. Viime viikonloppuna taisivat siellä järjestää Australian estemestaruudet.

Albyhan hyppää erinomaisesti ja toi koulupuoli sillä on erityisen vankka. Täysverisen pääkoppa vaan käy vähän kuumempana kun ympärillä on 200 hevosta eli se on meidän kisasuorituksen kannalta isoin keskittymisen paikka - ei saa hermostua! Kumpikaan osapuoli. Albyn isoin ongelma isoissa kisoissa on että se helposti jumahtaa traikkukaveriin henkisesti kimppaan ja tää taas tarkottaa älyttömän ärsyttävää loputonta hirnumista kun mennään eri suuntiin. Mutta meillä on suunnitelma tälle kertaa - hepat viettää kaks yötä eri puolilla koko Werribeen maita ja toivottavasti siis unohtavat toisensa ainakin hetkeksi sen kahden yön aikana mitä siellä ollaan..

Laitetaan kisaraporttia tulemaan viikon päästä kun tiedetään miten kisat sujui. Alla kuva meidän ekoista (ja mun ekoista) kenttäkisoista pääsiäiseltä! Saatiin hyvät koulupisteet, etenkin kun on elämässään startannut kerran helppo C:2 sen joskus vuonna 2000, rataesteet meni hyvin, maastoesteillä tein voltin, josta tietysti sai "kiellon" eli vähän virhepisteitä ja pari aikavirhettä myös. Mut ei ois voinut mennä paremmin - en tippunut, Alby hyppäs korvat hörössä koko radan sellasessa "Mutsi hei anna mä hoidan"-tilassa mikä oli ihan mahtavaa. Se tapaa olla sellanen tuolla maastoesteillä, jotka on ehdottomasti herran vahvuus. Niin rohkea ettei paremmasta väliä!

Kolme kuukautta hevosenomistamista takana - mitä olemme oppineet?

Noh, ei paljon mitään ja kaikenlaista samaan aikaan :D Ykköskriteerinä tietty se mitä jokainen hevosenomistaja varoitti - kaikki maksaa ja paljon. Ja aina enemmän kun alkuun kuvittelit.

Alby, oma rautias ratsuni, on hieno elukka ja on kotiutunut nopeasti. Muutamia ylläreitä on toki sen kanssa saatu tässä kokea ensi kuukausina ja tietysti myös hänen palatessaan takas työhommiin laidunelämää vaille vuoden viettäneenä.

Ensimmäisekseen, Albya on ruokittu hyvin mutta painoa ei ole tarttunut matkaan. Seuraava askel on ruokkia niin maan perkeleesti. Ihanasti hän ei ole luonteeltaan turhan kuuma eli mikään ruoka ei sitä ole vielä heittänyt sitä aivoista ihan sekasin mikä on bonusta. Sivuhuomiona mainittakoon - kun täykkärit ovat laukkaurallaan aktiivisia, niitä ruokitaan todella energiapitoisella sapuskalla, niitä lääkitään paljon kipulääkkeillä jotta konit tuntee olonsa aivan erinomaisen virkeäksi. Täykkärit tuppaa olemaan vähän herkkiksiä monen asian suhteen ja monilla niistä menee vanhempinakin nuppi sekaisin liian energiapitoisesta ruoasta. Kauraa täällä karsastetaan juuri kyseisestä syystä.

Jokatapauksessa näin kolmen kuukauden omistajuuden jälkeen Albyn turkki kiiltää kuin viimeistä päivää ja hevonen käyttäytyy hyvin käsitellessä (ruokinta-aikojen ulkopuolella).  Traileriin se kävelee etu- tai takaperin, voi jättää kiinni sidottuna mihin vaan ja pysyy rauhallisena.

Ratsastaessa tällä otuksella on kyllä maagiset hermot täysveriseksi, se on lungi kun mikä ollut tähän asti joka paikassa missä ollaan käyty. Pientä arkuutta selän suhteen on olemassa, joten alunperin ekat viikot juoksutin Albya ennen selkään nousua ihan hetken - tyyliin pari minsaa molempiin suuntiin kävellen, ravaten ja laukaten. Se jeesas ja selkä lämpeni hyvin ennen kyytiin nousua.

Sittemmin olen häntä lähinnä käpytellyt maasta käsin ennen selkään nousua ja kiristellyt satulavyötä vähitellen. Ja tästä päästäänkin ongelmanratkaisuhommiin - mielestäni vialla on yksi asia kolmesta, joko huonossa kunnossa oleva selkä joka tarvitsee terapiaa ja voimistusta, huonosti istuva satula tai vatsahaava. Vatsa tuntuu olevan nyt kunnossa ja satula on sopiva, ja pari eri ratsastajaa selässä käyttäneenä luulen isoimman ongelman olevan se, ettei herra mielellään nosta selkäänsä läpi kunnolla ja ota painoa takaosalle, ja takaosa ja alaselkä ei siten vahvistu.

Eilen käytin kaveriani kyydissä joka on ns. todella hyvä ratsastaja ja hän sai Albyn liikkumaan erinomaisesti viidessä minuutissa mikä on huippujuttu. Hyppäsin itse selkään seuraavaksi ja kylläpä tuntui hevonen hyvältä. Pyöreältä ja kevyeltä avuille.

Jatkamme harjoittelua ja yritämme postailla edes vähän useammin jatkossa.

Ensimmäinen oma hevonen

Niin siinä sitten kävi - neljästoista joulukuuta asteli trailerista ulos mun ensimmäinen oma hevonen. Voi soittaa mun mutsille jos kiinnostaa tietää montako vuotta sitä kinusin alaikäisenä. Aika monta. Vaan näin aikuisena työssäkäyvänä tylsimyksenä yhtäkkiä tällainen mahdollisuus tulikin eteen ja onhan se pakko testata minkälaista on omistaa oma heppa!

Vastoin periaatteitani ostin sitten täykkärin, mutta täytyy todeta tämän täykkärin olevan aivan erityislaatuinen luonteensa ja osaamisensa puolesta. Koulupuolella hän on varsin vahva, tasainen liike, yhteistyöhalukkuus ja atleettisuus kaikki mahtavia puolia. Aiemmassa elämässään Alby, tämä 11-vuotias, 165cm korkea rautias ruunani - oli muutaman vuoden laukkahevosena, sittemmin hänet uudelleenkoulutettiin ratsuksi nimenomaan hyppypuolelle. Sieltä hän ajautui kenttäratsastajan koulittavaksi ja on startannut 105cm tasolla monta kertaa. Ja nyt hän on mun!

Me on nyt käyty muutamassa koulurääkissä ja on mennyt niin hyvin. Alby ei ole varsin lihaksikkaassa kunnossa eli vähitellen tästä kuntoudutaan mutta se oikeanlainen luonteenlaatutemperamentti on siellä joka lienee se tärkein osuus koko hevostouhussa. Kun vähän patistaa alkaa se kinttu nousemaan ja meidän ravi alkaa jo näyttää aika mageelta kun mennään etiepäin kunnolla.

Viime viikonloppuna päästiin paikallisen seuran tasokokeisiin, joissa siis mitataan millä tasolla meidän kuuluisi kisata. Täällä yritetään välttää ns. helppoja rusetteja (et voi vetää ikuisesti 60cm esteluokkia rusetinkuvat silmillä) ja toisaalta halutaan tuloksia tietyltä tasolta ennenkuin voit siirtyä vaikeampaan. Tämä erityisesti turvallisuussyistä kuulostaa mielestäni hyvältä hyppypuolella, onhan näitä kenttäkisakuolemia taas nähty viimeisen vuoden aikana turhan monta. Ei sillä, nuo mimmit jotka tähtiluokissa kisasivat oli molemmat todella kokeneita ja kisanneita eli eipä niistä riskeistä koskaan päästä täysin eroon..

Meidät laitetiin kolmostasolle eli hypätessä ja kenttäkisoissa tämä tarkoittaa 80cm maksimikorkeutta ja kouluskaboissa jotain k.n. specialin luokkaa tai ehkä vähän helpompaa.. En muista mitään koululuokkia ulkoa enää.. Mutta siis koulupuolella kolmostaso on meille just hyvä, hypätessä 80 menee rataesteilla varmaan ihan ok mutta kenttäkisat karmaisee mitenhän toi menee. Toivoin vähän helpompaa aloitusluokkaa mutta katotaan miten menee treenit ensin.

Huomenna vastassa on ensimmäinen estevalmennus, ai kamala, viimekertaisesta on muuten aika monta vuotta. Raken maneesissa vedettiin täysillä joskus 15 vuotta sitten. Toivottavasti pysyn kyydissä. Tallikaveri sanoin et ei se voi mennä huonosti, ota sen oranssin jättiläisen harjasta kiinni niin hyvin menee, kyllä se hevonen tietää mitä kuuluu tehdä.

Ja sit ens viikolla ekat maastoestetreenit yhdessä. Tarttee ottaa valiumia ennen satulaannousemista. Vaan olen sen jo ääneen sanonut että tavoitteena on ehdottomasti päästä starttaamaan kenttäkisat vuonna 2017 eli ei muutakun ääntä kohti!