Täällä metsäpalojen ja hämyheikkien luvatussa maassa pari vuotta oltuani alkoi oman elämän rakentaminen tuntua vähitellen hyvältä idealta. Pari vuotta lähinnä juhlittuani ja ihmisiin tutustuttani alkoi mitä erinomaisin parisuhde ja sitä kautta elämä vähän rauhottui (ja tämä on pelkästään hyvä asia). Oman identiteetin uudellenrakentaminen uudessa ympäristössä ja ei-omalla äidinkielellä on välillä haastavaa ja suoraan sanoen syvältä. Aloin kuitenkin siinä mietiskelemään että harrastuis ois kiva - oli se sitten jotain uutta tai vanhaa. Salilla olin käynyt silloin tällöin ja pääsin jopa yli uintikammostani (kilpauimarina kymmenen vuotiaana trauma tuli älyttömästä treenimäärästä ja ikuisesta viimeisestä sijasta jokaviikonloppuisissa kisoissa) mutta jotain jonka parissa rentoutua ja ehkä oppia jotain uutta ei ollut elämästäni hetkeen löytynyt.
Ystäväni täällä lähti tutun tuttuni faijan farmille kolmeksi kuukaudeksi töihin, ansaitaakseen tarpeeksi "maaseututyöpisteitä" viisumiaan varten. Kyllä vaan - Australian viranomaiset laittavat ulkkiksen lappaamaan paskaa tai aidoittamaan tai rikkaruohon repimishommiin koska paikallisethan sitä ei todellakaan halua tehdä. Noh, tämä farmi osoittautui ihan upeaksi mestaksi. Lähinnä onnellisia kanoja ja suloisia laidunpossuja siellä pihamaalla kasvatettiin farmin omistajan ravintolan lautasille ja kananmunabisneksiin, mutta lemmikkeinä siitä pihamaalta löytyi kolme AASIA ja pari parikymppistä vanhushevosta.
 |
Kolme aasia! Ihanat! Apua! Pakko saada oma aasi!
|
Naapurissa asuikin sitten ihan varsinainen hevoskuiskaaja suoraan Serbiasta ja tällä miehellä onkin mitä mainioimman näköinen nuori hevoslauma laitumella siinä ihan vieressä. Hevoset ovat kaikki aivan upean värisiä ja hienosti käyttäytyviä, enimmäkseen maasto- ja paimenhommiin käytettyjä otuksia. Kaikki niistä hyppäävät maastossa tukkeja ja ylittää puroja ja huhheijaa, ovat miellyttäviä elikoita noin kaikinpuolin. Toki viisvuotias hevonen keksii aina jotain hauskaa mutta näin kait se menee - kun lapsella on hauskaa niin minkäs sille mahtaa.
Kolme aasia ja kaksi parivuotiasta tammaa ja afropäinen avomies.
Tässä toisiaan hoitavat Amber ja Happy.
Tässä värisuora metsälenkillä - kaksi lehmänkirjavaa, yksi palomino ja yksi appaloosa.
Cowgirl!
Yllä ehdottomasti hienoin hetkeni satulassa - paimenhommiin jouduin/pääsin kolmeen otteeseen.Vuohia, lampaita ja lehmiä laitumelta toiselle liikuttaessa en ole koskaan törmännyt samanlaiseen yhteistyöhalukkuuteen hevosen kanssa kuin paimentaessa. Kaikki pulaaminen ja yleinen pelleily loppuu kuin seinään kun hevoset näkevät lampaat - ne mielellään ajaisivat niitä takaa mutta pidätteillä rauhottuvat kokoamaan laumaa ja sitten liikuttamaan niitä kohti porttia. Lampaat ja vuohet ovat helppoja ja rauhallisia, mutta puolvilli karja onkin ihan eri kaliiberia. Ne kun voivat käydä päälle jos oikein ärsyyntyvät ja ne painavat joskus pari kertaa enemmän kuin hevonen. Siinä päästin ihan kunnon laukalle kun niitä lähtee liikuttamaan ja hevoset kuumenee hyvin nopeasti mutta pysyvät täydellisesti kuulolla! Samanlaista kokoamisastetta en ole koskaan kokenut laukassa kun ylämäkeen karjaa ajessa - huhhuh. Pitääkin pistää viestiä josko elukoita olisi pian vietävä markkinoille uudelleen jotta pääsis lehmitytöksi.
-
Eli viime talven ratsastin tätä konkkaronkkaa, milloin ketäkin ja hauskaa oli. Kenttää tai mitään vastaavaa ei näiltä main löydy eli hevoset on täysin koulutettu laitumella. Pari näistä hevosista on kilpaillut esteillä ja kentässä ja toimivat siinä hommassa kuuleman mukaan erinomaisesti. Happyn, eli sen norsun, kohtalo on pian joutua myyntihommiin ja ihan kamalasti se tekisi mieli ostaa. Hyvän kokoinen lehmänlaikukas nuori, terve ruuna olisi ihan mahtava muttei kantti kestä kun oma ratsastus ei vielä ole tarpeeksi ajantasalla moiseen savottaan.
Sittemin aloin seurailemaan paikallisen osavaltion hevosklubin nettisivuja ja löysin pari paikallista hevostalli.nettiä. Sieltä löysin ilmoituksen jossa etsittiin viisitoistavuotiaalle vanhalle kenttätykille vuokraajaa, sillä omistajan nuoret hevoset syövät kaiken ajan omistajalta itseltään. Noh, soitin, menin katsomaan, ratsastin ja ihastuin ikihyviksi. Eddie, tämä tummanruunikko reilu 160 senttinen hieman kieltämättä lihomaan päässyt puoliveri-täykkäri risteytys on mitä kiltein ja mukavin tapaus hoitaa ja ratsastaa.
Tämä tässä on Eddie, suuren suuressa karsinassaan.
Eli Eddien kanssa nyt sitten etenemme takaisin ratsastusuralle, oman yli kymmenen vuoden tauon ja Eddien vatsankasvatus-talven jälkeen.. Valmentaja meillä käy kerran kahdessa viikossa tällä hetkellä + Eddien omistaja meille pitää tunnin kerran viikossa. Eddie asuu Melbournen lentokentän takana eli hyvässä liikenteessä sinne pääsee meiltä parissakymmenessä minuutissa. Mieletön tsägä kävi tämän karvakorvan kanssa ja en malta odottaa miten etenemme seuraavien kuukausien aikana.
Hepat rules 4-ever!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti