Suomalaista kylmää eri varoitukset, erityisesti extreme danger aikoina, kun hevosilta otetaan riimut, kärpässuojat ja loimet veks ja sprayataan kylkeen ja kavioihin puhelinnumerot, avataan kaikki laiduntenväliset portit (tielle niitä ei tietenkään päästetä) ja ämpärit jätetään täyteen vettä. Tämä kaikki siksi jos tuuli kääntyy tallia kohti läheisiltä metsäpaloilta, täytyy hevosten pystyä pakenemaan hyvinsyödyille laitumille ja kulkea laidunten väliä jonne tulen ei pitäisi levitä. Ihan järkyttäviä tarinoita täällä näkee ja kuulee kun tulta ei lähdetä karkuun ajoissa, ja kun tulipalot ylittävät teitä ei autoilla saa enää ajaa.. Viimeksi 6 vuotta sitten täällä Melbournen ympärillä roihusi useassa paikassa samaan aikaan ja yli 100 ihmistä kuoli koteihinsa, ja arviot karja/lammas/hevos/vuohikuolemista kulkevat jossain 10 000 ja 20 000 välillä.
No mitä meidän tallillamme tapahtuu mahdollisessa evakuointitilanteessa? Mikäli on aikaa, lähellämme sijaitsevat paikallisen ratsastusseuran klubitilat (maastoesterata, hiekkakenttä, paljon hevosenmentäviä "minikarsinoita" ilman kattoa tai kunnon seiniä) ovat ensimmäinen pakopaikka, jonne pääsisi ihan ratsastamallakin. Tallimme sijaitsee aivan lentokentän vieressä, joten mahdollisessa vakavassa tulipaloriskissä me saamme vähän ekstrahuomiota palokunnaltakin - palo kun ei tietenkään saisi levitä lentokenttää päin missään olosuhteissa. Mikäli lähtöön ei ole aikaa, avataan/rikotaan aidat kaikkien laidunten kesken jotta hevoset pääsevät liikkumaan tulta pakoon. Vain raja-aidat ja pääportti pidetään kiinni jotta hevoset eivät pääse tielle.
Toivomme vankasti ettei tällaiseen tilanteeseen koskaan jouduta, jossa sanotaan hyvästit hevoselle ja toivotaan ettei se kuole. Ja jos vielä paloa osaa väistelläkin, hengitystieongelmat ja kavio/jalkaongelmat kuumasta, savuavasta maasta saavat aikaan vielä paljon stressiä itse palon jatkettua matkaansa eteenpäin.
Ensi kerralla jotain vähän positiivisempaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti