Hevoshommissa tapaa paljon ja ennenkaikkea, kaikenlaisia hevosia ja hevostenomistajia tai sellaiseksi haluavia. Vastikään vietimme joulua Suomessa ja siinä ohella taas tuli nähtyä tuttuja ja kavereita joista osa on ammattiaan myöten tässä rallissa osallisina. Nyt itse satulaan palattuani täällä Australian mailla, en voi olla huomaamatta mikä uskomaton eri ilmapiirin kireydessä onkaan näissä eri maissa tallien välillä.
Talli jossa Eddie asustaa, on noin 15 hevosen talli joista suurin osa asuu siis laitumilla joista osassa on myös pihatto. Jotkut harvat hevoset tarhaavat yksin, suurin osa kaverin kanssa. Laitumet ovat suuria, siellä mahtuu ottamaan kunnon laukkaspurtin jos siltä tuntuu tai haluaa esimerkiksi pakoilla omistajaansa (Eddie perkele..). Hevoset ovat yksityisomistuksessa, eli tallilla ramppaa omistajia milloin sattuu ja tallinomistaja asustaa samassa pihassa ja ruokkii pollet pariin otteeseen päivässä ja kuskaa ne neljä pollea sisään ja ulos yöksi. Kaikki juttelevat uusille (eli minulle) samoin kuin vanhoille tutuille ja tässä tärkein: Kenenkään hevostenhoitoa ei arvostella, ainakaan ääneen. Itse surutta kyselen jossen tiedä kuinka tehdä jotain tai miten asia kannattaisi hoitaa, ja apua saa aina, ainakin tähän asti. Jokainen päättää itse hevostensa ruokinnasta, loimituksesta ja varusteista, ja niillä mennään. Kentällä mennään yhtäaikaa ja kommunikoidaan jottei törmäyksiä tule. Vieressä on myös ns. laukkarata jolla voi käydä vaikka alku- tai loppuverkkansa tekemässä, samoin ruohokenttä esteillä on saatavilla ihan samalla kulmalla. Ketään ei vituta ja hevoset ei törmäile.
Sitten taas suomalaiseen tallikulttuuriin.. Maneesissa ajetaan lisättyä laukkaa vaikkei tilaa olisi, hevosta pidetään pesupaikalla 2 tuntia vaikka jonoa riittää edessä ja takana, ja annetaan vinkkiä, neuvoa ja palautetta vaikkei kukaan kysynytkään. Tai mennään auttamaan (tai aukomaan, miten sen nyt ottaa) vaikkei tarvetta olisi, kunhan nyt saisi oman mielipiteensä julki mahdollisimman kovaan ääneen. Paljon samanlaista asiointia muutoin tulee vastaan tuolla koirapiireissä. Kaikkea arvostellaan (toki itse kullakin voi käydä ajatuksia jos jonkinlaisia pääkopassa, mutta tartteeko niitä sanoa ääneen..?) mikä liikkuu ja kukaan ei koskaan tee oikein. Kentänlaidassa istutaan ja arvostellaan vaikka tiedettäisiin kentällä ratsastajan olevan harrastuksessa aivan aluillaan. Ketä tämä hyödyttää? Tuleeko tästä harrastajasta parempi jos ihmiset mumisevat katsomossa silmät ratsukkoon nauliintuen? Ei tule (voin kertoa) ja todennäköisesti tämä sunnuntaivuokraaja tulee jatkossa ratsastamaan kukonlaulun aikaan välttääkseen moiset.
Itse kun olen täysin nollasta taas startannut, on ollut ihanaa miten rento ilmapiiri tallilla on. Jos on kysyttävää kokeneemmat auttaa tosi mielellään, apua olen saanut sekä ratsastukseen että satunnaisiin varuste/ruokailu/tarhausongelmiin. Ja kaikki AINA kehuu kuinka hyvin homma menee, vaikka vasta aloitit uudestaan. Positiivinen palaute tunnin jälkeen on parasta, etenkin kun välillä itsestä tuntuu ettei mikään sujunut mitenkään päin tai ainakaan oikein.
Ilmapiirinparannustalkoot joka tallille nyt heti Suomenmaalla! Kaikilla on kivempaa, kun kaikilla on kivempaa. Jätetään mölyt mahaan ja ens kerralla harrastelijalle voi loppukäyntien aikana sanoa että onpas tullut hyvä rytmi - kannatpa kädet hyvin - heppa näytti rennolle sen sijaan että sätitään tai arvostellaan nenän edessä. Jokainen ratsastaja todennäköisesti tietää kuinka huono onkaan (ja pitää itseään vielä huonompana) jolloin kyräily ei auta tätä ratsukkoa yhtään mihinkään.
Terkkuja auringosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti