Mikäs tästä nyt tällaisen elämyksen teki? Noh, viimeiset pari viikkoa Eddie on ollut.. vaikea. Se kiskaisee korvat kohti meikäläistä eli naaman ylös ja vastustaa pidätettä - välillä heittää takapuolen alle oikein vikkelään ja koittaa ottaa hatkat samalla. Herkkishevonen jolta alkoi pinna olla aivan lopussa joko meikäläisen tai koko ratsastustouhun kanssa. Pyysin omistajaansa (polle siis mulla ylläpidossa) loikkaamaan selkään jotta nähdään mitä sitten tapahtuu kun vanha tuttu ja taitava ratsastaja on kyydissä. Noh, kyllä se siitä pyöristyi ja kuunteli mutta paskajäykkä se oli ja heitti kaikki temput tielle mitä ruunan pääkopasta löytyi. Onneksi se ei oikein osaa mitään tosi ikävää tai vaarallista, ennemminkin ottaa sellasta loikkaa ylöspäin jota me kutsutaan jäniksenloikiksi kun kiristää. Mutta ärsyttävää sekin ja ennenkaikkea tarpeetonta.
Noh, tuossa lauantaina yritin taas ratsastaa, huonoin tuloksin. Koni alkoi jo keittämään alkukäynneissä joissa hän otti näitä pikku-ritoloita vähän väliä - tuntuu kuin hevoselta lähtisi takapää alta ja se ottaa sellasen minispurtin. Löysin ohjin siinä löntystellessä sai ihan keskittyä kyydissä pysymiseen, ja pian alkoi itseäkin kiukuttaa miks perkeleessä pitää olla näin hankala.
Ravissa ei tahti pysy ollenkaan hanskassa - kun myötäsin ohjasta, polle otti jalat alle ja yritti häippästä - JOKA KERTA. Yritin pientä ympyrää, paljon käännöksiä ettei kerkiä miettiä niin paljon, siirtymiä, hidasta ravia - ei saatana toimi, meni vetokisaksi. Ilman hauiksenpullistumaa oli hevonen jo lähdössä laukalle.
Hyppäsin selästä ja mietin että se oli siinä, en minä osaa tätä ratsastaa enkä sille pärjää. Käytin kuitenkin liinannokassa sivuohjat mahan alla sitä juoksemassa että sais edes pari niistä pienistä vihreistä miehistä pääkopassaan eroon ja pari kaloria kulumaan. Varttitunnin juostuaan pienempää ja suurempaa ympyrää otin sivuohjat veks ja päätin et perkele loikataan nyt vielä kyytiin toteamaan tuleeko tästä mitään.
Sittemmin sain jo mukavia ravipätkiä alle, laukassa sen teki vieläkin mieli poistua paikalta. Nokka alkoi laskemaan alaspäin kohti kenttää mikä oli mukavaa, se kun tekee tuosta ohjastuntumasta paremman ja pollekin on kuulolla. Tähän meni siis aikaa 2 tuntia. Oli hevosella että meikäläisellä hiki jälkikäteen ja kyllä arvelutti että mitähän tästä vielä tulee.
Tämä viimeisimpänä keissinä ennen tämän aamun ratsastustuntia olin vähän hermona että mitenhän meidän käy. Edellinen tunti kaksi viikkoa takaperin ei mennyt lainkaan hyvin ja tästä oli vähän tunteena samanlainen - ei taida olla taaskaan meidän päivä. Verkkasin ja jo kääntäminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta niskannakkelulta.
Pääsimme kuitenkin ratsastuksen makuun ja teimme ns. humalaista ympyrää - käännös, pari askelta oikealle, käännös ja pari vasemmalle, pääty-ympyrällä. Niska ja lavat vähän aukeni, jatkoimme ravissa. Sittemmin aloimme vaatimaan sitä nokkaa alas kääntäessä, että hevonen myötäisi itse ei vain päätään kääntäen mutta laskien siihen ohjaavaan otteeseen. Ja sieltä se tuli! Monen toiston jälkeen se niska lähti alaspäin käynnissä, ravissa paljon nopeammin. Sain tämän juntturan siis vähitellen hakemaan sitä perkeleen peräänantoa, ymmärtäen samalla itse täydellisesti miten tehdä se ja millä avuilla sitä pyydetään. Käytä sisäohjaa, käännä vaikka uralta ympyrälle jos tahtia on liikaa ja nokka ilmassa vastustellen, suorista ulko-ohjan pienellä pidätteellä jos niska vääntyy ja kääntyy liikaa. Ha. Miksei tätä koskaan opetettu aiemmin näin selkeästi. Tähän asti olen hevosen saanut peräänantoon vahingossa, tai sitten se on itse hakenut sitä kun on siihen tottunut. Tätä tuskin on tarkoitus ikinä sanoa ääneen, mutta en sitä ole koskaan näin päässyt itse kokemaan.
Nopeasti Eddie sen tajusi ja sen jälkeen tuntuma ja kevyt sisäohja ja ulko-ohjan tuki sai meidät myös laukkatyöskentelyn makuun. Viimeiset pari viikkoa koni on siis lähtenyt oikeasti käsistä laukassa ja kontrollista ei tietokaan, mikä tekee siitä pelottavaa ja erittäin epäkiinnostavaa mulle. Ja nyt - ei lähtenyt edes kiihdyttämään, ei ker-taa-kaan!
Laukasta raviin siirtymät toimivat kuin unelma, ravissa oikea tempo (ei hiittaajaksi siirtymä) löyty parissa askeleessa ja samoin siitä käyntiin. Jösses. Olo oli kuin hevoskuiskaajalla ja kuninkaalla samaan aikaan.
Tätä lisää kiitos. Ehkä tästä suunta onkin vielä ylöspäin. Emme toivo valtaisaa pilvilinnasta romahtamista huomiselle. Palkintona porkkanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti